Viime päivät ovat olleet hiljaisempia käsityörintamalla. Uutta en ole aloitellut. Jokunen päivä sitten aloittamaani pitsiä on syntynyt enenmmän. Vielä metrin verran pitäisi jaksaa virkata.
Mihin nuo nauhat pääsevät valmiina selviää varmaan muutaman päivän sisällä.
Täytyyhän sitä tietty jotain pientä kehitellä jokapäivä. Fantti-lanka oli jäänyt tuohon pöydälle pyörimään. Pätkää pyörittelin kädessäni ja siitä syntyi sitten ranneke sormivirkkauksella. Ehkäpä kuitenkin enempi talvikäyttöön.
Taas kohisee sade ulkona. Voisikin hautautua hyvän kirjan kanssa sohvan nurkkaan. Olen nyt lueskellut Anne Holtin dekkareita. Noissa dekkareissa on se paha juttu, että ne haluaa lukea aina kerralla loppuun. Ja kun kirjassa on nelisen sataa sivua siihen kuluu jokunen tunti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti