Taas oli tyttösen kaverilla synttärit. Piti siis virkkailla. Taikatemppuja harrastavalle tyttölle jotain piti keksiä.
tiistai 29. huhtikuuta 2014
maanantai 28. huhtikuuta 2014
Mökillä
Viikonloppuna käväistiin ekaa kertaa mökillä. Oli kaunis ilma haravoida talven roskia pihalta. Rannassa tuntui jo kesäiseltä, kun aurinko porotti kuumasti. Keväällä on niin mukavan valoisaa, kun ei puissa ole vielä lehtiä.
Valkovuokot olivat melkein kukassa. Yksi avasi nuppunsa päivän lämmössä.
Lahdessa uiskenteli yksinäinen joutsen.
Valkovuokot olivat melkein kukassa. Yksi avasi nuppunsa päivän lämmössä.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Kirjontaa
Löysin kirppikseltä kirjontatyöpaketin. Kun hinta oli vain 2,50 euroa, oli paketti pakko ostaa.
En ole paljoa harrastanut tällaista kirjontaa, enempi ristipistoja. Aika kivaa tekemistä tämäkin.
Tyttönen itse keksi, että haluaisi opetella ristipistoja. Tämmöisen teki ensimmäiseksi työkseen. Meinaa tästä tehdä kaima kaverilleen synttärikortin.
Paketissa oli kaikki tarvittava. Kangas, langat, neula ja peili ym. Nämä paketithan maksaa oikeasti hurjasti. Sitten keksinkin, että voisin tyttöselle tehdä siitä nimpparilahjan.
En ole paljoa harrastanut tällaista kirjontaa, enempi ristipistoja. Aika kivaa tekemistä tämäkin.
Tyttönen itse keksi, että haluaisi opetella ristipistoja. Tämmöisen teki ensimmäiseksi työkseen. Meinaa tästä tehdä kaima kaverilleen synttärikortin.
lauantai 19. huhtikuuta 2014
Retroruokaa vol.2
Tuli näin pääsiäisen aikaan mieleen tehdä vanhan ohjeen mukaan kananmuna täytteistä mureketta. Muistan, että koulussa köksäntunnilla teimme tuollaisen murekkeen, jonne piilotettiin kypsiä kananmunia. Ei murekkeesta kauhean kauniista tullut. Eikä se oikein saanut suurta suosiota lasten keskuudessa. Vaikka kyllä se meille aikuisille maistui, oli ainakin vaihtelua.
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Liivi
Talvella tuntui jokatoinen virkkaavan neliöliiviä. Siis sellaista metri kertaa metri neliötä, jonka ompelemalla saa liiviksi. Minäkin aloitin sellaisen Puro Patik:sta, joka tietty loppui kesken. Virkkaus makasi sitten kekskeneräisenä toista kuukautta. Ei juuri tuota väriä Puro Patikista tuntunut mistään löytyvän, meinasin jo purkaakin tuon neliön alun. Pari viikkoa sitten Anttilan lankalaarista pilkisti tuttua väriä ja äkkiä hamstrasin muutaman kerän mukaani. Nyt liivi sitten on valmis. Olisi voinut muutaman kerroksen vielä virkata, mutta lanka loppui taas.
Keskustaksi virkkasin kuviollisen neliön, josta sitten aloin mummonneliö tyylillä kerroksia lisäämään. Kyllästyin kuitenkin noihin mummumoneliöihin, ja tein vähän muunlaisiakin kerroksiä väliin. Pidän näistä väreistä, vaikka langan ollessa kerällä en ollut siitä niinkään varma.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Reppu
Olen vannoutunut repun kantaja. Reppuun mahtuu aina kaikki tarvittava. Eihän tuo reppuni niin kaunis ole, aivan tavallinen urheilureppu. Niinpä kekkasin, että voisinhan virkata itselleni sivemmän repun, jota käyttää silloin, kun ei tarvitse kantaa isompia ostoksia selässä.
Ensin meinasin, että virkkaisin jotain neliöitä jämälangoista, mutta onhan minulla noita matonkuteitakin. Siispä niitä käyttämään. Ja tulihan siitä repusta söpö. Vuorta en jaksanut tehdä, täytyy tehdä myöhemmin, jos tuntuu, että se tarvitsee sitä.

lauantai 12. huhtikuuta 2014
Haaveilua
Tänään on kyllä hymyilyttänyt, kun aurinko on paistanut niin kauniisti. Rapsuttelin vähän omppupuista jäkälää pois. Vielä ei oikein haravoimaan päässyt, kun nurmikko on niin märkää, mutta saipa sitten tutkiskella kukkapenkkejä ja haaveilla kesästä.
Kesäistä oli tehdä marjapiirakkaa pakastimen viimeisistä marjoista. Herkkua jäätelön kanssa.
Kesäistä oli tehdä marjapiirakkaa pakastimen viimeisistä marjoista. Herkkua jäätelön kanssa.
tiistai 1. huhtikuuta 2014
Kevät ihan oikeesti
Kyllä se kevät on nyt. Siemeniä on itämässä ja ulkona pääsisi jo vähän pihahomminkin. Piti sitten olohuoneen pöydällekin saada vähän kevättä.
Facebookissa näin kuvan pikkukanasesta ja sitä lähdin kopioimaan. No lankahan loppui tietty kesken. Mutta ei se mitään. Tunginkin vanun sijasta kanasen täytteeksi kinderin muovihylsyn.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)