torstai 31. toukokuuta 2012

Ostoksilla

Käytiin tänään pojan kanssa kaupungilla ostoksilla. Eksyttiin ensimmäiseksi Suomalaiseen kirjakauppaan ja siellä oli remontti ale. Kaikkea kivaa 40% alennuksella. Meitähän ei pidätellyt mikään. Tavaraa kahmittiin kaksin käsin.


Kuvassa on vain omat ostokset, lapsille oli vielä lisää. Ehdoton suosikki on tuo Karmivan suloiset amigurmit. Lapsilta tuli heti tilaukset mitä pitää tehdä. Helmipakkaus on minulle ,tyttö kyllä näytti vähän murtunutta ilmettä, kun sanoin että ne on äidin. No ehkäpä me voidaan ne jakaa.

Saatiin me hankittua se minkä takia mentiin kaupunkiin, pojalle kengät. Kyllä taas totesin, että on se hankalaa, kun lapsen jalan  koko on 37-38. Lasten koot loppuu 36 ja miesten kengät alkaa 40. Nuoriso kenkiä ei meinanut löytyä mistään. Toivottavasti pojan koko kasvaa nopeasti niin tämäkin ongelma siirtyy historiaan.

Eilen illalla meni taas myöhään, kun tv ohjelmat valvottivat( Bones). Sain vähän pisteltyä ristipisto työtäni.


Nyt  alkaa jo hahmottaa mikä siitä tulee.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Lisää cd-levyjä

Täällä on onnellinen akkutrimmerin omistaja. Nyt olen hurruutellut kukkapenkkien reunoja ja pensaiden alusia. Ei enää naks naks saksia.

Omat vanhempani viettävät ensi lauantaina 50-vuotis hääpäivää. Melkoinen saavutus ja on siinä itselle tavoitetta. Kultahääpäiväänsä viettäjille vien mansikkaiset mukinaluset.



Korttia vielä pitäisi väsätä.

Ristipistot on taas jääneet päälle. Mitäköhän tästä tulee:



tiistai 29. toukokuuta 2012

Helmiä

Vaikka tuossa joku päivä sitten totesin, ettei korunteko ole minun hommiani, niin yritin vielä kerran uudestaan. Purin ensimmäisen  kokeilun ja aloitin uuden. Nyt vähän yksinkertaisemmin pujottelin helmiä siimaan.



Nyt ketjusta tuli semmoinen kuin ajattelinkin. Ajatus oli alunperin kaulakoruksi, mutta tästä tuli vähän liian lyhyt. Mutta se onkin hyvä ranneketjuksi.


Täytyy nyt vielä pujotella pitempi nauha kaulaan.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Mansikoita

Ei ole vielä mansikka-aika, joten täytyy tyytyä nähin marjoihin.


sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Leikkimökki

Aika laittaa leikkimökkiä kuntoon. Lapset alkavat tulla isoiksi, mutta kun leikkimökistä on puhe, niin pitäähän se saada kuntoon.


Ovessa on kyltti:


Hiirulaisen maja on kesäkahvila, jossa tarjoillaan hiekkakakkuja, voikukkateetä, ruusuvettä ja kaikenlaisia kesän herkkuja.




Majassa on kaksi vakinaista kesäasukasta, jos kavereita ei kaivata sisälle yöksi.


lauantai 26. toukokuuta 2012

All Our Yesterdays

Miten ihanaa onkaan, kun kesä tulee, aurinko lämmittää ja kaikki tuntuu taas uudelta. Omppupuut ovat alkaneet kukkia.



Lemmikit muutavat tontinkulmat sinisiksi.


On sitä sentään iltaisin istuttu tv:n ääressä, jotta jotain käsitöitäkin on saanut valmiiksi. Toinen tämmöinen pieni ristipistotyö aiheena All Our Yesterdays. Tämä on osa vähän isommasta työstä, mutta kun minulla oli tämmöinen pieni kehys valmiina, niin pistelin kuvasta vain osan.


perjantai 25. toukokuuta 2012

Suvivirsi

Kevään ensimmäinen suvivirsi kuunneltu. Tyttö suostui laittamaan päälleen neulomani boleron, se on jo sinänsä saavutus. Likka on hyvin nirso siitä, mitä päälleen laittaa.




Lankana oli joku Lidln puuvilla sekoitelanka (ostettu koska oli niin pikkulikan värinen). Koristeet tein Lesley Stanfield:n Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja-kirjan ohjeilla (tuoksuherne, sitruunaperhonen). Stanfieldn kirjat ovat tosi innostavia kaikkeen koristeluun.

Kaikkea tulee kerättyä nurkkiin. Mummulassa vaihdettiin sänkyyn patjoja ja mummu tuli kysyneeksi haluaisinko petarit vai heittääkö pois. 


Meillehän se iso parisängyn petari raahattiin. Rulla pyöri jaloissa pariviikkoa, kuunnes tänään kyllästyin ärtyneisiin katseisiin talon miesväen suunnalta.


Ajattelin että näistä paloista syntyisi istuinpehmusteita, lattiatyynyjä tai jotain sellaista. Ehkäpä tilkkuhommia yrittelen.

Tallinnan reissulla ihastuin iloisen värisiin kaulakoruihin. Ne oli tehty pienistä helmistä monilla kirkkailla väreillä. Tiesin, että kotona minulla olisi samanlaisia helmiä, joten päätin yrittää itse tehdä jotain. Kaulakoru vaihtui rannekoruun...  On se hankalaa. Eikä tulos näytä kumoiselta. Eipä taida helmityöt olla minun lajini.



torstai 24. toukokuuta 2012

Amigurumi

Nyt kun ei paljon sisähommia ehdi tehdä, ajattelin esitellä vähän jotain mitä olen tehnyt aikaisemmin.

Amigurumit ovat suosikki virkkausjuttujani. Ohjeita löytyy netistä monista paikoista, ja niitä on mukava soveltaa eri värein ja vähän muutella muutenkin.

Tässä on tytön hyllystä löytyvät tekeleeni:


Totoro elokuva on sekä minun että tytön suosikki. Totoro hahmo on niin hurmaava.


Tämä pupu näytti niin halittavalta.


Tämä pikku pingviini on viimeisempiä tekosia.


Näitä tein parven tytön synttäreille aarteenmetsästykseen.  On kiva, että varsinkin pikkutytöt tykkäävät kaikista pienistä ötököistä. Onhan tytön kaveritkin sanoneet, että tuo synttärilahjaksi joku virkattu eläin. Ja niitähän minä teen, kun vähän yllyttää.


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kevään herkkuja

Ulkohommia tänään. Kukkapenkkien kuopsutusta, kotiloiden poimintaa, kesäkukkien istutusta (uskalsin jo). Tuntui jo kesältä.

Kevään herkkuja sai maistella , kun oman maan parsat puskevat ylös.


Kyllä se herkkua olikin, kun vähän voisulaa lorotteli päälle.

Kohta jo raprperinlehden alle voi majaakin suunnitella.


tiistai 22. toukokuuta 2012

Liukuhihnahommia

Niskat on niin jumissa, ettei mikään käsillä näprääminen houkuttele. Tämä koneenkin näpyttely on siinä ja siinä.
Mutta lasten kevätjuhlat ovat kohta ovella, ja opettajille pitää olla jotain viemistä. Olenkin vimeistellyt lasinalusia ja laatikoita. Tämmöinen "liukuhihna" työ on aika tylsää.


Lasten koulussa on alkuluokat(eskarit, ekat ja tokat yhdessä), joissa on neljä aikuista luokassaan. Eikä tuo "opettajien" määrä helpottanut ylemmille luokille siirtyessä vaan pojallakin on vielä 3 aikuista luokassa, joille hän haluaa jotain viedä. Joten äiti väsää.

Vilpolassa istuskelin illansuussa ja silmät osuivat tarjottimeen.


Tämmöisen maalasin joskus ammoisina aikoina (1993) ammattikoulussa lahjaksi silloiselle poikakaverille (joka nyt tuijottaa tv:tä tuossa viereisellä sohvalla). Erikoismaalarilinjalla saatiin toteuttaa kaikenlaisia ideoitamme. Silloin tuli maalailtua kaikenlaista. Nykyisin ei tule tartuttua siveltimeen.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Pihalla

Tämä päivä on kulunut kukkapenkkejä kitkien. On se, heti kun vähän aurinkoa ja lämpöä saa, niin ensimmäiseksi kukkapenkistä puskee ylös juolavehnät ja vuohenputket. No, on siellä nyt muutama kukkanenkin.



Kotiloitakin on saanut poimia jo purkkiin useamman kourallisen. Kesän riemuja siis. Sisältäkin yksi Enni Etana löytyy.


sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Pistelyä

Vähitellen jo jaksaa ottaa neulan ja lankaa käteen. Suomen peliä katsellessa oli hyvä viimeistellä sitä pientä pistelytyötäni. Taas sai huomata miten paljon viimeistely merkitsee ristipistotöissä. (Myös pelissä, kun ei suomipojan kiekko tuntunut maalia löytävän.)


Ylemmästä kuvasta hahmottaa kyllä mistä on kyse, mutta kun ääriviivat on tikattu huomaa kyllä eron.


Nämä Faye Whittakerin suunnittelemat All Our Yesterdays ristipisto mallit on todella suloisia. Tämä on  vanhemmasta CrossSticher-lehdestä. Olen ostanut noita lehtiä kirppikseltä kasan, kun joku halusi luopua niistä hullunhalvalla.

Päivään on kuulunut myös lasten Tallinnan tuliaisten kasailua. Lapset kyllä lähes kokonaan onnistuivat itse rakentelussa, vain vaikeimmissa kohdissa tarvittiin aikuisten apua.



lauantai 19. toukokuuta 2012

Toipilaana

Huh, Tallinnan reissun jälkeen iski kamala vatsatauti ja makasin eilisen päivän kuumeessa sängyssä. Vieläkin on heikko olo, mutta vähitellen elämä voittaa.

Tallinnasta toin itselleni tuliaisina yhden kirjan (hirveän suklaa määrän lisäksi).


Makramee on jo jonkin aikaa kiinnostanut, mutta en ole oikein löytänyt hyvää ohjetta. En ole kyllä varma, että asiaa on helppo opetella viron kielellä. Mutta kirja oli niin houkuttelevan näköinen ja halpa.



Kirjassa on korujen, vöiden, kukkaron ja muiden pikkuisten solmeilujen ohjeita ja hyvät ohje kuvat, kunhan pääsee alkuun.

Ennen reissua aloitin pienen ristipistotyön, mitäköhän tästä tulee...




tiistai 15. toukokuuta 2012

Laiskottaa

Taas on sellainen päivä, ettei huvittaisi mikään. Vähän yrittelin pihahommia, mutta maa on yhä niin märkää, että nurmi muuttu savivelliksi, jos siinä kovasti kävelee.

Niinpä sitten makoilin sohvalla, surffailin blogien seurassa, luin kirjaa. Siis ihan vaan laiskottelin.
No, sitä merihevosta yritin virkata, mutta ei sekään ihan täydellisesti onnistunut.


Nyt onkin edessä parin päivän blogihiljaisuus, kun lähdeen baila-baila Tallinnan risteilylle.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Virkkailua

Taas on ollut niin tuulisen viileä päivä, ettei tuolla ulkona viihtynyt pitkiä aikoja. Niinpä sain lopeteltua muutamia kokeilujani.

Jossain blogissa olin nähnyt cd-levyjen tuunailuja. Meiltä löytyi kaksi levyä, jotka sain ottaa näppeihini. Niistä tuli tämmöisiä pienen mietinnän jälkeen.


Mihin niitä sitten voisi käyttää. Ekaksi tuli mieleen mukinaluset.


Ja sitten niihin voisi kiinnittää vaikka lasten vauvakuvat.


Nyt sitten ihmettelnkin mistä noita vanhoja/pilalle menneitä levyjä saisi hamstrattua.

Selailin myöskin vähän blogeja ja Jämäblogin kautta löysin iteseni täältä. Kieli oli vähän vaikeaa, mutta kuva hyvä.


Ei tuosta minun tekeleestä ihan yhtä siistiä tullut kuin ohjeen kuvassa, mutta jos niitä muutaman tekaisisi niin ehkäpä se siitä. Facebookin kautta löysin myöskin samalta tekijältä huiman merihevosen ohjeen, jota ajattelin myöskin kokeilla. On se hienoa, että maailmassa on lahjakkaita ihmisiä, jotka keksivät kaikkea kaunista ja kivaa, ja jakavat vielä ohjeita kokeiltaviksi.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivä

Äitienpäivä ja synttärit eivät ole linjojen kannalta hyvä yhdistelmä. Kaksi mummulaa kierretty ja kakku pursuaa nyt korvista. Onneksi on luvattu hyvää säätä, niin huomenissa pääsee pihahommiin.

Sen verran ehdin tänään koukkuun tarttua, että syntyi tällainen rinkula:


Tämä on virkattu kahdeksasta erillisestä pylväsympyrästä. Ajatuksen ideana oli pitsiliina, jonka keskus oli samannäköinen. Vaihdoin vain langan villalangaksi ja vähän sovelsin. Rinkulan halkaisijaksi tuli n.18 cm. Ajattelin, että se voisi olla pannunalunen. Tai voisin virkata ympyrän, johon kuvion kiinnittäisin, niin sitä voisi käyttää myös patalappuna.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Pitsiä 2

Sainkin tänään virkattua pitsiprojektini loppuun. Da da...




Pitsit siis kotiutuivat keittiöön. Teippasin ne kaksipuoleisella teipillä yläkaappien listoihin. Mahtavatko kuinka hyvin ja kauan pysyä paikoillaan. Kivan näköiset niistä tuli, vaikka pitsiä virkkaillessa epäilin kyllä ideaani.


Keittiö ei ollut oikein sellaisessa kunnossa, että olisi voinnut ottaa laajempia kuvia. On taimien kasvatus ruukkuja ym. pöydät täynnä.

Tänään oli myös kakkupäivä, Vanhenin taas vuodella. En jaksanut hienoa kakkua alkaa väsäämään, ihan vaan kääretorttua, kun ei vieraita ollut tulossa.