sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Aurinkoa ja sadetta

Aurinkoisen päivän jälkeen sade ropisee kattoon. Vihdoinkin piha oli kuivunut sen verran, että pääsi haravan kanssa liikkeelle, Kukkapenkeissä alkaa jo ensimmäiset kukatkin kukkia. Minä pidän kaikesta pienestä sievästä, siniset kaihonkukat kuuluvat tähän sarjaan.


Kun sade alkoi ropista, niin piti siirtyä sisään. Kokeilin uutta ennakkoon saatua synttärilahjaani, Fiskarsin lävistäjiä.


Pettymyksekseni tuo kulma lävistäjä ei toiminutkaan. Onneksi edes boordilävistäjä toimi. Tein pari laatikkoa niille lasinalusilleni.




Rasia on sellainen helppo origamirasia, jonka ohje on esim. Made in home-kirjassa. Lisäksi tein pieniä origami perhosia ja kukkia koristeiksi( ohjeet  Pienois origamit- kirjassa). Olen vähän minimalistinen noiden koristeiden kanssa. Pitäisi opetella vähän runsaampiin koristeluihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti