lauantai 23. lokakuuta 2021

Huiveja

 Tein pari iloista huivia. 


Tuo sininen on Lohikäärmeenhäntä huivi, jonka ohje löytyi joskus netistä. Nyt sitä ei enää löytynyt, kun yritin googlettaa sitä. Lankanakin oli joku akryylilanka rulla, joka oli marketista tarttunut mukaan joskus.


Punainen huivi on tehty todella vanhasta purkulangasta. Ohje on jostain kirjasta, jota en nyt löytänyt tuolta kirjahyllystä. Minne lienen sen pistänyt.



Huiveja on hauska neuloa tai virkata, mutta vielä kun oppisi niitä käyttämään...



lauantai 16. lokakuuta 2021

Rahi

Ostin kesällä tarjouksesta puuvillakudetta virkatakseni maton. Pari kilon kerää jäi yli ja ajattelin, että niistä saisin vanhan pyöreän rahin päälle uuden päälysen.

 No eihän se riittänyt kuin alkuun. Kaivelin sitten jämäkuteita, jotta sain päälysen valmiiksi.



Nyt sitten on itsellän kiva käsityönurkka olohuoneessa. Jossa voin purkaa tuon maton, jonka kesällä kiiruusti tein ja joka ei ollutkaan kiva. Sitä voi sitten jännittää riittääkö kude uusinta versioon matosta vai joudunko kude kierteeseen.



lauantai 9. lokakuuta 2021

Nappeja

Aloitin muutama viikko sitten Wellamo-opiston lankanappi kurssin. Olin aika riemuissani kesällä, kun huomasin tuon kurssin opiston ohjelmassa. Olin jo viime vuonna törmännyt dorset ja muihin nappeihin ig:ssa ja pinterestissa. Silloin ei aika eikä kärsivällisyys riittänyt opettelemaan tekniikoita itsenäisesti. Siispä ilmottauduin kurssille heti.

Ensimmäisellä kertaa opettelimme  dorsetnappeja. Emsimmäinen nappini on aika vaatimaton.

Seuraaviin kokeilin jo erilaisia lankoja ja vähän erityylejä.






Kokeili tehdä myös heijastinta, mutta ei tuosta heijastinnauhasta kauhean siistiä saanut tehtyä.


Seuraavaksi teimme  shirtlace nappeja. Nämä ovat kyllä tosi nättejä. Ero dorsetnappiin on tuossa rinkula pohjassa mihin nappia solmitaan, kirjotaan tai ommellaan. Dorset tehdään pyöreään rinkulaan ja shirtlace semmoiseen litteään lattatyyliseen rinkulaan.




sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Lamppu

 Vähän lisää mökin sisustamista. Vaihdoimme makuuhuoneeseen uuden kattolampun ja katsellessani vanhaa valaisinta totesin, että nyt pääsisin kokeilemaan makrame taitojani. 


Purin varjostimesta vanhan haalistuneen kankaan pois ja jäljelle jäi metallikehikko. Ostin rautakaupasta juuttilankaa, josta ajattelin tuon kuvun tehdä.



En suunnitellut kauheasti etukäteen miten  tekisin, ajattelin että helpompi suunnitella tehdessä.


Käytin tässä ihan makramen perussolmuja.


Mökille sopiva varjostin tuosta tuli. Ensi keväänä täytyy ripustaa se oikealle paikalleen.



lauantai 4. syyskuuta 2021

Nojatuoli

 Meillä mökkiä ei hirveesti ole sisustettu, huonekalut on vanhoja, vuosikymmeniä palvelleita. Enempi ja vähempi nuhruisia. Yksi nojatuoli on minusta kiva, mutta tosi nuhruinen. Nyt kesällä ajatellin tehdä jotain. Niinpä ompelin sille hupun. 

Kotoa löytyi rullallinen verhoilukangasta, eipä kauhean muodikasta eikä mitenkään nättiäkään, mutta ainakin tahratonta. 

Mittailin mökillä tuolista kaavat vanhaan lakanaan. Kotona sitten leikkelin uudesta kankaasta palat. Seuraavaksi roudasin ompelukoneen mökille, jotta olisi helpompi sovitellan ompeluvaiheessa huppua tuoliin.




Yllättävan hyvin tuo kaava toimi, ei tarvinnut montaa saumaa purkaa.





sunnuntai 22. elokuuta 2021

Mosaiikkivirkkaus

Viime talvena tuli monessa paikkaa vastaan sana mosaiikkivirkkaus. Se kiehtoi ja etsiskelin ohjetta, mutta tuolloin ei hakusanat hirveesti tuottaneet tuloksia. Päätin kuitenkin kokeilla yhtä. Ravelrysta löytyi lämpötilapeitto, jossa oli kivan näköisiä neliöitä. Yhden neliön onnistuin virkkaamaan, mutta kyllä oli hankalaa ja siihen se sitten jäi.


Keväällä kuitenkin heräsin siihen, että pitäisi yksi peitto virkata, kun sukulaispoika pääsee ripille ja perinteisesti olen rippilapsille virkannut peiton. Mietiskelin pojalle sopivaa aihetta ja taas törmäsin netissä mosaiikkivirkkaukseen. Nyt syvennyin aiheesees ja löysin hyvän ohjeen, jonka avulla tuo tekniikka aukesi. Aika yksinkertaistahan tuo loppujenlopuksi onkin, taisin vaan aloittaa ekaksi opettelun turhan vaikeasti neliö mallista. Tuo vaakasuora eteneminen on paljon helpompaa.


Etsiskelin netistä erilaisia kaaviokuvia, joita sitten tein pötköön satunnaisessa järjestyksessä, kunnes peitolla oli tarpeeksi kokoa. Kaikki raidat ovat erilaisia.


Lankana tässä oli myhomeliving sukkalangat, vaalean ja tummanharmaat sekä musta ja valkoinen. Sekä pikkuisen jotain vihreetä jämälankaa.


Reunuksen tein  tuon "lämpötilapeiton" ohjeen mukaisesti, vähän suurempana tosin.


Tästä tuli kyllä hieno, en meinannut raaskia luopua koko peitosta. Täytynee teehdä itselle oma joskus.


sunnuntai 15. elokuuta 2021

Kesä 2021

 Tämä kesä on ollut kyllä melkoinen. Varmaan melkein kaikille lomalaisille on osunut hellepäiviä, aurinkoa ja paahtavaa kuumuutta. 


Ei paljon ole jaksanut muuta, kuin katsella pilvia ja pyyhkiä hikikarpaloita otsalta. En valita, mutta...paljon jäi tekemättä mitä suunnitteli. Mutta niinhän sitä lomalle paljon suunnittelee ja sitten vaan nauttii hetkistä, kun ei tarvitse mitään tehdä.



Mökkeiltiin paljon, nautittiin lämpöisistä uintivesistä, loppukesästä sai kerätä mökinpihalta mustikoita. Ja vaikka hiki virtasi pitihän sitä vadelmiakin hakea metsäaukealta.



Kotona kasvimaalla on kasvanut kaikenlaista. Hääpäivän kunniaksi perunamaasta löytyi täydellinen sydän.

Yhtenä sunnuntaina ajeltiin Mänttä-Vilppulaan Serlachius-museoille. Perheen nuori halusi nähdä Banksyn näyttelyn. Oli kyllä kiva näyttely ja hienoa nähdä myös museon muu upea taidekokoelma. Banksy tuntui vetävän melkoisesti väkeä Mänttään.



Mukava kesä ja nyt voi vaan odotella syksyn alkavia kässäkursseja, kun uskaltauduin ilmottautumaan parille Wellamon kurssille. 




lauantai 10. heinäkuuta 2021

Pussukka

 Yhdestä Kantha-kirjonta harjoituksesta tuli söpö pussukka. Tähän pussukkaan löytyy kuvalliset englanninkieliset ohjeet ainakin täältä.

Itse en muistanut ottaa kuvia, kun niin innostuneena tein tätä. Tämä kuitenkin muodostuu neliöstä, omani taisi olla 40 cm x 40 cm. Vuoriksi löytyi oma värjäämä kankaanpalanen ja päälykangas on joku kirppikseltä löytynyt palanen. Tikkasin nuo kankaat yhteen virkkauslangoilla kantha-tyyliin suorin rivein.

Pussukkaa taitellessa ja ommelessa piti aika tarkkaan miettiä, mikä on päälypuoli ja mikä vuori. Mutta lopputulos on kyllä söpö kuin mikä.

lauantai 3. heinäkuuta 2021

Neulakirja

 Yksi boro-kokeilu muotoutui neulakirjaksi. Minulla on tuollaisia paksuja luultavasti matto näyttepaloja, joista juuri juuri neula menee läpi.En ole keksinyt niille mitään käyttöä ennen kuin nyt. Ne on siitä hyviä, etteivät reunat purkaudu ja ovat sopivan jäykkiä kirjasen kansiksi.


Leikkasin vuoriksi palan puuvillakangsta ja päälle liimasin liimaharson avulla pyörylöitä.



Sitten vain tikkailin oman mielen mukaan. Nuo palan reunat olivat melko ikävän tuntuiset, kovat ja terävät, niin niihin etsin jämälankavarastosta paksua villalankaa .



Sisälehdet tein ohuehkosta huopakankaasta, jota oli jäänyt lasten askarteluista vuosien takaa. Kaikki hyötykäyttöön ja on kiva, kun inspiraatio iskee, niin kotoa löytyy kaikenlaista. Näihin huopakankaisiin kokeilin vähän ompelukoneeni koristeompeleita, niitä tulee harvoin käytettyä.



Vielä kiinnitysmekanismiksi nappi ja nyörin pätkä (vähän makramea ohuilla langoilla).