maanantai 29. huhtikuuta 2013

Amigurumi

Yksi pikkuinen amigurumi Koala tyttösen kaverille synttärilahjaksi. Ohje löytyy täältä.


sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Riepuja

No, kyllä se kurssin aloitus on vienyt puhdin pois. Ei ole oikein jaksanut iltaisin konetta aukoa. Vähän jotain pientä on tullut tehtyä. Lasten kässä- ja kuviskoulun opeille tein tiskiriepuja. Ajattelin, että he ehkä ymmärtävät tämmöisen muistamisen päälle. Näihin käytin Novitan Bambu-lankaa. Se on kyllä mukavan pehmeää ja kivoja värejäkin on saatavilla.




 

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Sydän sykkyrällä

Törmäsin tällaiseen suloisen sydämen ohjeeseen, Rosy Heart nimeltään. Koristeeksi muutaman kokeilin tehdä.



lauantai 20. huhtikuuta 2013

Makrameeta

Viime keväänä ostin Tallinnasta Makramee kirjan. Silloin innostus vähän loppui, kun en löytänyt mukavia naruja mistään. Nyt kuitenkin löysin Tiger-kaupasta iloisen värisiä naruja halvalla, niin innostuin kokeilemaan uudestaan näiden solmujen väsäämistä. Jotain pientä piti ensimmäiseksi yrittää. Kaulakoru siis.



Värit on kuvissa ihan poskellaan. Nyöri on oikeasti upean tummaa violettia. Oma kamerani joutui huoltoon, kun zoomi jumittui. Niinpä piti pihistää pojulta vanha kamerani taas omaan käyttöön.

Ensi viikolla aloitankin rekrykoulutuksen. Nyt olen ollut putkeen vuoden verran kotona työttömänä ( tosin täystyöllistettynä käsitöillä), niin pitää taas opetella aamuheräämiset ja muut normi elämän kiemurat. Ikävintä tietty on jättää lapset selvitymään keskenään arkiaamuista ja iltapäivistä. Mutta onhan sitä kiva päästä ihmisten ilmoille välillä. Käsitöidenkin tekeminen voi vähän hidastua, mutta blogia pävittelen, kun jotain valmistuu.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kirppistelyä

Meille on avattu tänne uusi kirppis. Kivahan siellä on kierrellä, ja melkein aina jotain päätyy ostoskoriinkin. Heräteostoksia, onneksi ei hinnalla pilattuja.

Tämmöstä vanhaa lankaa ostin. Se on tosiaan vanhaa, sillä tuo valmistaja taisi lopettaa jo 60-luvulla.


Se on jotain polyamidilankaa, täyttä muovia siis. Väri kuitenkin iski niin kovasti, etten pystynyt vastustamaan. Eikä se juuri mitään maksanut 6 vyyhtiä 1,50 € .Ei kyllä ollut mitään ideaa mihin tuommoista karheaa, kiiltelevää kuitua voisi käyttää. Olen kuitenkin jotain siitä keksinyt. Tässä vähän maistiaisia, mutta joskus sitten esittelen valmista.


Myös yksi kangaspala huuteli nimeäni. En siis kauan miettinyt, kun kannoin tuota palaa kotiin. Ajattelin, että siihen voisi jotain kirjoa tai jotain... Jotain jo olen aloitellutkin.


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Sunnuntaita

Tyttösellä olisi taas yhdet kaverisynttärit edessä. Nyt on tyttösen kaverit alkaneet toivoa erilaisia hahmoja lahjoiksi. Mutta parasta on kuitenkin kuulemma saada jokin yllätys, mitä muut eivät ole vielä saaneet. No tällaista pikkutotoroa ei kukaan ole vielä saanut. Tyttösellä on kyllä samanmoinen, mutta isossa koossa.



Sunnuntain päiväkahville pyöräytin pitkästä aikaa vähän pullaa.


perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kesäkeittiöön

Ostin muutaman kerän bambu-lankaa, tiskiriepuja niistä ajattelin. Kesäkeittiöön pienen pyyhkeen ja tiskirievun nyt sain valmiiksi. Tiskiriepuun kokeilin tuollaista korinpohja virkkausta. Muutama kerä jäi vielä jäljelle. Ajattelin, että voiskohan noita tiskiriepuja lasten opeille antaa nyt kevään juhlissa.




sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kortteja

Ptkästä aikaa innostuin väsäämään kortteja. Tämmöisiä yksinkertaisia tälläkertaa.




keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Hiljaista

Vähän on taas ollut tahmaista tuo käsitöiden tekeminen. Ei ole ollut mitään sellaista työtä, mitä olisi halunnut kovasti tehdä, niin eihän silloin valmista tule.  Nyt kun vähän siltä näyttää, että se kevätkin joskus vielä saapuu,  innostuin tekemään tyttöselle uuden kevät pipon. Mallia virkkailin aikalailla omasta päästä, langat löytyi lankakorista, jotain akryylilankaa vissiinkin. Mukavan pehmoista ainakin.