sunnuntai 31. elokuuta 2014
Klipsui
Sainhan minäkin vihdoin klipsulaukun tehtyä. Ohjetta katselin Tölkkidesign-kirjasta, tosin oman mielen mukaan tein. Aloin virkata ruskeasta kalalangasta sellaisen paksun muovilätyskän ympärille tuota laukkua. Ja koristeeksi laitoin pari kirppisnappia. Olkahihnaksi löytyi kirppiksen ota tästä-laarista pelastettu vyö. Hieno tuli vaikka itse sanonkin. Vielä jäi klipsuja toiseenkin laukkuun, kunhan taas inspiraatio iskee.
perjantai 29. elokuuta 2014
Arkku
Kesällä sain vihdoinkin tuunattua puisen arkun, joka oli odottanut käsittelyäni jo viime syksystä asti. Silloin olin postanut siitä maalit. Arkku on isäni nuorena tekemä. Muistan äitini säilyttäneen siinä käsityö tarvikkeitaan. Silloin se oli punainen. Itselleni sain sen joskus lapsena. Silloin maalasin sen siniseksi ( koko huoneeni oli sininen). Kun oma poju oli pikkuinen, pari vuotias, maalasin sen vihreäksi ja liimailin siihin jotain tarroja. Tämän viimeisen maalikerroksen ansiosta maali oli helppo repiä irti, maalikerrokset lähtivät kerralla irti isohkoina paloina pohja käsittelyyn asti.
Nyt päälystin arkun vanhasta Aku Ankka-taskarista revityillä lehdillä. Käytin kiinnittämiseen tavallista puuliimaa sekoitettuna veteen. Päälle levitin vielä huonekalulakkaa pari kerrosta. Nyt poju taas kelpuutti arkun huoneeseensa.
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Huivi
Alkukesä oli niin kovin kylmä, että piti tehdä itselle uusi huivi kaulaa lämmittämään. Tosin kun sain tuon valmiksi alkoivat helteetkin. No onhan sille käyttöä nyt viilenevinä loppukesän (vai onko jo alkusyksy) päivinä.
Huivin tein Puro Patik:sta ja malli on omasta päästä. Kevyttä verkkoa.
Huivin tein Puro Patik:sta ja malli on omasta päästä. Kevyttä verkkoa.
perjantai 22. elokuuta 2014
Matto
Alkukesästä tuli virkattua tyttösen huoneeseen matto. Sinne piti keksiä suorakaiteen muotoa. Mietiskelin miten toteuttaa matto ja muutaman kokeilun jälkeen palamatto tuntui helpoimmalta. Palaan otin mallia kirjasta Villiä virkkausta. Palaa vähän suurensin ja muokkasin kuteelle sopivaksi.
Kyllähän palojen virkkaaminen kuteesta on helpompaa kuin ison yhtenäisen maton tekeminen. Itse en ole ihan tyytyväinen mattoon, vähän vinksottaa joka suuntaan. Leveämpi reunus voisi auttaa asiaa, mutta kun kude loppui. Ja tärkeintähän on, että tyttönen on tyytyväinen.
torstai 21. elokuuta 2014
Opiskelemaan
Sataa ja paistaa, paistaa ja sataa. Pitäisi mennä keräämään karviaisia ennenkuin rastaat ovat tyhjentäneet koko pensaan. Mutta kun selkänsä kääntää jo sielä sataa kaatamalla. Ja kun ottaa tämän koneen esille, niin johan siellä paistaa niin kauniisti.
Tänään kolahti postilaatikkoon odotettu kirje.
Tuommoiseen koulutukseen olen lähdössä mukaan. Täytyisi vain saada varmistus työkkäristä, että saan sinne mennä. Mutta puhelinhan vain tööttää varattua. Osa-aikaista opiskelua tuo on, niin eihän siinä mitään pulmaa pitäisi olla.

keskiviikko 20. elokuuta 2014
Kamerapöllö
Kesällä tulee reissattua enemmän ja kamera on useimmiten mukana. Kamerani makoili laukun pohjalla kaiken muun roinan seassa. Kunnes se sai arvoisensa paikan uudessa kamerapussissani.
keskiviikko 13. elokuuta 2014
Haarukka käytössä
Niinpä vaan se viileni kerralla. Noiden 30 asteen hellepäivien jälkeen tämmöinen sadepäivä tuntuu mukavalta. Vaikka lämpö onkin ihanaa, niin arjesta selviää paremmin vähän viileämmässä.
Alkukesästä etsiskelin jotain kivaa tunikan/paidan ohjetta. Muutamaa aloin jo virkkaillakin, mutta ei mieleistä kuitenkaan löytynyt. Kunnes näin kuvan. Haarukkapitsiä olin jo muutaman kerran mietiskellyt, mutta kun haarukkaa en omistanut, enkä oikein tiennyt mihin tuota pitsiä olisin käyttänyt. Ensin näin vinkin pitsihaarukan tekoon, pari vessapaperirullaa ja puikot.
Eipä sitten ollut syytä olla opettelematta tätäkin tekniikkaa. Oli sanalliset ohjeet ja kuvatkin, mutta ei oikein auennut miten sitä tehtiin. Joten etsin You Tube:sta apua ja löysinkin videon.
Langaksi löytyi muutama kerä PuroPatik:a ja vanhaa "muovista" ohutta lankaa. Pitsi suikaleet valmistuivat nopeaan, mutta koska ohjetta ei ollut, kuva vain. Niin koko touhu oli purkamista ja sovittelua. Mutta valmistakin viimein tuli.

maanantai 11. elokuuta 2014
Hupsista
Hupsista, venähtipä pitkä bloggaustauko tähän väliin. Olin niin lomalla. Ei jaksanut siirrellä kuvia tietsikalle eikä kirjoitella mitään. Puikot ja koukut ovat sentään heiluneet ja vähän muutakin. Onpa nyt sitten blogattavaa loppukesäksi.
Tänä aamuna sain jäädä yksin kotiin, kun lapset lähtivät kouluun ja mies töihin. Outoa tämä hiljaisuus ja rauha kahden kuukauden hulinan jälkeen.
Paljon tuli heinäkuussa mökkeiltyä. Sieltä tuliaisina toin kotiin vähän pääteltävää. Paloja peittoni, joka hiljalleen valmistuu. Nyt paloja syntyi 33 kappaletta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)