Oma huone

Kohta kaksi vuotta sitten esikoinen muutti pois kotoa. Ja minä heti valloitin pojan huoneen itselleni ompelu/askarteluhuoneeksi.

Siitä lähtien olen sitten vähitellen sisustellut huonetta. Vuosi sitten kävin Lahdessa Wellamo-opiston kirjontakursseilla ja sielä aloittelin torkkupeittoa, joka nyt saa tehdä päiväpeiton virkaa ompeluhuoneessani. Pitihän tuonne kuitenkin jättää sänky, jos vaikka esikoinen tarvitsee vielä yösijan silloin tällöin.

 

Tuolla kirjontakurssilla keskityttiin maailman kirjontoihin: sashiko,kantha,boro tulivat tutuiksi. Minä innostuin tuosta kantha maailmasta. Sovelsin sitä tietty vähän omalla tavallani.

Etsin kangasvarastoistani iloisen värisiä puuvillakankaita ja lankavarastoista kirkkaita virkkauslankoja.

Leikkelin kankaista  44x24 cm suorakaiteita ja neliöitä 24x24. Taustakankaiksi leikkelin myös yksivärisiä paloja, vanua en laittanut väliin. Kirjoin nuo erillisinä paloina kantha tyyliin etupistoilla. Halusin vähän muutakin kuin noita suoria viivoja, joten sommittelin sinne tänne sudenkorentoja ja kukkia.

Noiden palojen sommittelu olikin sitten urakka, kunnes sain ne mieleiseeni järjestykseen.

Ompelin nuo palat etupuolelta koneella ja taustakankaat yhdistin sitten käsin ompelemalla. Kokoa peitolla on noin 150 x 200. Vähän pieni päiväpeitoksi, mutta kyllä se kelpaa toistaiseksi.

Tuo kirjottu pinta tuntuu käden alla tosi mukavalta. Jo kirjoessani noita paloja, istuksin välillä vain silitellen kankaita.

 

9 vuotta

 

9 vuotta sitten aloitin tämän blogin. Nyt pari vuotta on ollut tosi hiljaista. Ajattelin kuitenkin vielä kerran yrittää. Tämä kirjoittelu ja omien kokeilujen kertoilu on kuitenkin niin kivaa. Ja se fiilis, kun lukee jonkun vierailijan kommentteja on kyllä kokemisen arvoinen.

Postausten tekeminen hiipui oikeastaan valokuvaamisen vaikeuteen ja kuvien muokkaamiseen tarvittavan ajan puutteeseen. Nyt ajattelin etten stressaa noista kuvista.

Käsitöitä olen koko ajan tehnyt, niistä voikin nyt tehdä monta postausta. Enää ei tarvitse (tai ei saa) lapsille väsäillä amigurumeja ja muita "lapsellisia" juttuja, vaan  pitää keksiä aikuisempia tuunailuja.

Joten kiva olla täällä taas!

Kesän muisto

Meillä oli kesällä rippijuhlat. Kesän kuumimpana päivänä. Siinä ei kauheasti naurattanut, kun yritti pitää tarjottavia viileenä ja vieraiden nestetasapainon kunnossa. Ei vaiskaan, kyllä se oli mukava päivä, kun kuopus pääsi ripille.
Ei löytynyt neidille sopivaa mekkoa kaupasta ja lupasin yrittää ommella hälle haluamansa. En ole ommellut pitkään aikaa vaatteita. Eikä nyt löytynyt ihan oikeaa kaavaa, vaan ajattelin että kyllähän tuosta melkein oikeasta kaavasta saa muokattua toivotunlaisen. Ei ehkä olisi pitänyt olla niin optimistinen. Kyllä sain muutamaan kertaan purkaa saumoja ja leikellä uutta muotoa. No loppujen lopuksi mekko kelpasi käyttäjälleen, mutta ehkä ei kannata tutkia lopputulosta liian läheltä.

Lahjaksi tein peiton. Tyttö pitää mangasta ja animesta ja siitä maailmasta löysin kuvan peittoon.

Tein sen taas c2c-tekniikalla, villalangoista. 

Täällä taas

Tämän vuoden teemana minulla on ollut tuhota kaappien sisältöä. Elikkä tehdä kaikesta hamstraamastani materiaalista jotain. Kaikilla meillä käsitöihin hurahtaneilla on vissiinkin synnynäinen ominaisuus tallettaa kaikki mahdollinen tavara ja materiaali, jos siitä vaikka voisi tehdä jotain ja eihän tätä nyt roskiin voi laittaa. Ja kaappitilahan on rajallinen. Ei teemavuosi kauhen hyvin ole mennyt. Kaapit pursuaa yhä.

Alkuvuosi meni tuhotessa lankavarastoja (jotka yhä täyttää monen monta laatikkoa). Mutta tyytyväisin olen, että sain käytettyä yhden lankapussukan, joka sisälsi kaikenlaisia omituisia lankoja, paksuja , ohkaisia, akryylia ja sekoitelankoja... En edes tienyt mistä ne kaikki langat olivat meille pesiytyneet ja mitä niistä oli alunperin tehty. Nyt oli vain jäljellä epämääräisiä langan loppuja ja kerän puolikkaita. Kun aloin tätä pussia virkkaamaan peitoksi, ajattelin, että piilotan sen sitten jonnekin pois silmistä ja pois mielestä.

Virkkasin peiton c2c-tekniikalla, ja lankoja virkkasin kerä kerältä ilman suunnitelmaa. Vähän valikoin värien järjestystä niin että siitä tulisi mahdollisimman sekainen. Ohuemmat virkkasin kaksin- tai kolminkertaisena ja koukku oli kasin koukku.

Mutta lopputulos yllätti täysin. Peitto on mukavan pehmeä ja värityskin hauskan rouhea. Siinä se kököttää sohvan kulmalla ihan näkyvillä ja on käytössäkin nyt viileiden iltojen turvana. On niin mukava käpertyä pehmeän ja lämpimän peiton alle lukemaan.