Täällä taas

Tämän vuoden teemana minulla on ollut tuhota kaappien sisältöä. Elikkä tehdä kaikesta hamstraamastani materiaalista jotain. Kaikilla meillä käsitöihin hurahtaneilla on vissiinkin synnynäinen ominaisuus tallettaa kaikki mahdollinen tavara ja materiaali, jos siitä vaikka voisi tehdä jotain ja eihän tätä nyt roskiin voi laittaa. Ja kaappitilahan on rajallinen. Ei teemavuosi kauhen hyvin ole mennyt. Kaapit pursuaa yhä.

Alkuvuosi meni tuhotessa lankavarastoja (jotka yhä täyttää monen monta laatikkoa). Mutta tyytyväisin olen, että sain käytettyä yhden lankapussukan, joka sisälsi kaikenlaisia omituisia lankoja, paksuja , ohkaisia, akryylia ja sekoitelankoja... En edes tienyt mistä ne kaikki langat olivat meille pesiytyneet ja mitä niistä oli alunperin tehty. Nyt oli vain jäljellä epämääräisiä langan loppuja ja kerän puolikkaita. Kun aloin tätä pussia virkkaamaan peitoksi, ajattelin, että piilotan sen sitten jonnekin pois silmistä ja pois mielestä.

Virkkasin peiton c2c-tekniikalla, ja lankoja virkkasin kerä kerältä ilman suunnitelmaa. Vähän valikoin värien järjestystä niin että siitä tulisi mahdollisimman sekainen. Ohuemmat virkkasin kaksin- tai kolminkertaisena ja koukku oli kasin koukku.

Mutta lopputulos yllätti täysin. Peitto on mukavan pehmeä ja värityskin hauskan rouhea. Siinä se kököttää sohvan kulmalla ihan näkyvillä ja on käytössäkin nyt viileiden iltojen turvana. On niin mukava käpertyä pehmeän ja lämpimän peiton alle lukemaan.