Eipä ole kesäajan korttisaldo suuren suuri. Ja kun näitä katselee, ovatpahan ne samantyylisiä. Peruskamaa siis.
torstai 1. syyskuuta 2016
perjantai 26. elokuuta 2016
Suklaata
Ekaksi piti vähän mittailla ja piirrellä, jotta sai kortista juuri sopivankokoisen kotelon tuolle suklaalle.
Toisen kortin tein sukulaistytölle protujuhlan kunniaksi. Oli aika hankala keksiä tekstejä tuohon protu-korttiin, mutta sitten ajattelin että nuoruuttahan siinä juhlitaan.
Sitten oli vielä yhdet miehen kummipojan synttärit. Poju täytti tärkeät kymmenen vuotta.
keskiviikko 17. elokuuta 2016
Huovutusta
Viime viikonlopun vietin Lahden kansanopistolla huovutuskurssilla. Tämä Huopahuivit kurssi oli viimeinen kesäkurssi, joka kuului Raita-opintoihini. Sain nuo opinnot loppuun keväällä, ja sieltä sai mukavan todistuksenkin.
Tämän viikonlopun kurssi oli siis huovutusta, minulle ihan uutta asiaa. En ole koskaan innostunut huovutuksesta niin paljon, että olisin halunnut kokeilla sitä. Mutta joskus sitä täytyy tehdä jotain, mitä ei kuvitellut koskaan tekevänsä. Minusta huovuttajat ovat olleet aina niin värkikkäitä ja persoonallisia ihmisiä. Enkä ole kokenut kuuluvani siihen joukkoon. Nytkään en kyllä kovin värikkäästi ottanut tuota huovutusta, kun tarvikkeni olivat mustaa, harmaata ja valkoista.
Huiveja oli tarkoitus tehdä stabiloimalla ja nuno-tekniikalla. Otin nuo ohjeet aika kirjaimellisesti ja tein kaksi huivia, yhden kullakin tekniikalla.
Ensin nuno-tekniikalla, eli yhdistin keinokuituhuiviin merinovillaa. Asettelin huivin kummallekin puolen merinovillasta raidat, joita sitten kastelin ja huovutin, kastelin ja huovutin...
Kyllähän se villa huiviin huopui vihdoin ja viimein. Lopputuloskin oli ihan mukava.
Toinen huivikokeilu oli siis stabilointi, eli villan muotoilu höyryttämällä. Ensin minun piti vähän huovuttaa harmaata valmista merinovilla-neulahuopaa. Ja sitten etu-pistoilla neulata huopapaketiksi.
Tuota huopapakettia sitten höyrystettiin mehumaijassa tunnin verran ja annettiin paketin kuivua kunnolla ennen avaamista. Paketista löytyi sitten tämmöinen vekkikangas. Ehkä tämä nyt ei ihan huivi ole, mutta tulipa kokeiltua.
Ei ensikokeiluni huovutukseta, minusta vielä huovuttajaa tehnyt, mutta voipi olla, että annan materiaalille vielä toisenkin mahdollisuuden.
perjantai 29. heinäkuuta 2016
Kesä, loma, mökki
Vietettiin helleviikko mökillä. Vaikka en hirveästi ole mökkeilyihminen, niin hellepäiviä on kyllä kiva sielä viettää. Mökki on miehen suvun puolelta, nyt olemme melkein ainoat mökin käyttäjät, kun appivanhemmat alkavat olla iäkkäitä. Tontti alkaakin vähän pusikkoitua ja polut umpeutua, kun ei ole niin paljon käyttäjiä.
Kesään kuuluu tietenkin mattopyykki. Mökillä on hyvä jynnssätä talven likoja pois
Iltoihin kuuluu saunominen ja pojun savustama kala.
Aamuisin käymme syöttämässä tyttösen kanssa kaloja. Pullakalamme ovaatkin tulleet niin kesyiksi, että näykkivät varpaitamme ja syövät kädeestä.
Kesään kuuluu tietenkin mattopyykki. Mökillä on hyvä jynnssätä talven likoja pois
Iltoihin kuuluu saunominen ja pojun savustama kala.
Aamuisin käymme syöttämässä tyttösen kanssa kaloja. Pullakalamme ovaatkin tulleet niin kesyiksi, että näykkivät varpaitamme ja syövät kädeestä.
Päiväkahville saa leivottua oman tontin mustikoista piirakan.
Päiväunet voi ottaa tuvan sohvalla, johon levitin sen vanhan virkatun päiväpeiton.
Mukavinta on kuitenkin istua laiturilla ja katseella järvimaisemaa kaikessa rauhassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













































