sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Jämät

Ajattelin, että tammikuu olisi jämälankakuukausi. Yrittäisin tuhota pois kaikki hillotut jämät. Eipä noita kauheasti olekkaan tuumasin, kun katselin jämälaatikkoani.


Virkkaaminenhan on se minun juttu ja monasti olin haaveillut tekeväni mandalaa. Katselin noita valmiita mandala ohjeita. Valitsin toteutettavaksi Christine Batemanin Jackfield Tile Square ja toiseksi vaihtoehdoksi The Lavender Chair-blogista Lotus Flower Mandala. Näitä sitten virkkailin kumpaakin pari kappaletta, isonsin niitä vähän lisäämälla kerroksia oman maun mukaan.




Mitä näistä neliöistä lopulta tulee, siitä sitten kun suunnitelmat ovat hahmottuneet pitemmälle.

Kun neliöt olivat valmiit, ajattelin että alkavat langanloput olla vähissä. 


Ja jämäkerät muuttuneet vielä pienemmiksi jämiksi.


Mutta sitten jostain jemmasta löytyi pussillinen lisää jämäkeriä, niinpä saan aloittaa alusta jämien tuhoamisen. Onneksi tammikuuta on vielä jäljellä.



1 kommentti:

  1. Samat ajatukset täälläkin. Lainasin pari virkkauskirjaa, ja aloin virkata mandalaa. Kesken on vieläkin, alkoi kummasti yskittää, niin jätin tauolle. Täytyy kokeilla vielä uudelleen. Neliön muotoiset olisi olleet helpompi käyttää johonkin
    Hienoa jos sais noin siistiksi kasaksi langat :)

    VastaaPoista