torstai 8. kesäkuuta 2017

Nahkaa

Uusi kokemus minulle, tehdä nahkatöitä. Osallistuin Lahden kansanopiston Nahkatyö-kesäkurssille muutama viikko sitten. En ole ollut koskaan kauhean innostunut nahkatöistä, en ole laukkuihminen enkä oikein tiennyt, mitä nahkasta tekisin.
Nyt oli pakko siis pohtia, mitä muuta voisin nahkasta tehdä. Olen viime aikoina vähän innostutnut bujoilusta ja planneroinnista ja sitä kautta törmännyt travellers notebook-sanaan. TN:hän on oikeastaan kannet, joiden sisään saa kiinnitettyä useampia vihkoja, vaikkapa bujon, kalenterin ja päiväkirjan. Ja nahkaastahan saisi hienot kannet.
Suunnistin siis Opistolle idean kanssa ja sainpa sen toteutettuakin.


Ensin tein paperista kaavat, joiden avulla sitten leikkelin nahasta palat.



Palat liimasin ensin kiinni ja sitten ompelin käsin kiinni. Ommel reijät tein ekaksi naskalilla ja sitten vasta ompelin vahatulla pellavalangalla.

Muutama reikä vielä ja kuminauha, niin ensmmäinen TN:ni oli valmis.



Toisen TN:n tein parkkinahasta ja siihen kokeilin polttokuviointia tai tekstausta. Polttolaitteen sain joululahjaksi viime jouluna, enkä ollut ehtinyt vielä yhtään harjoitella. Kuviointi oli hauskaa, mutta pitäisi ehtiä harjoittelemaan sitä vielä.




Loppuajalla tein muutaman rannekoruharjoitelman.



Ja totesin taas kerran, että kivaa oli ja nahkatöitä pitäisi tehdä toistekkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti