Viimeviikonloppuna oli taas Raita opintoja, toinen painopaja. Minä en kauhean innostuneena suunnistanut Lahden kansanopistoon, kun tuo kankaanpainanta ei vieläkääm oikein tuntunut omalta jutulta. Ennen viikonloppua oli pitänyt vähän suunnitella oma metrikangasta. Olin kirppikseltä löytänyt puuvillaiset paneliverhot ja ajattelin päästä helpolla ja painaa niihin lehden kuvia. Mutta seulalla painaminen vähän kauhistutti. Niinpä kun sanottiin, että voisihan sitä tehdä kuvia sapluunalla tuputtamalla, niin vähän jopa innostuin. Loputulos olikin niin kiva, että verhot saattavat päästä keväällä jopa ikkunaan.
Ja koska sekoittamiani värejä jäi ja aikaakin oli, tein toisenkin sapluunan. Tästä voi tulla uusi jouluinen kaitaliina.
Värejä jäi vieläkin, niin kokeilin suolatekniikkaa, jossa kangas värjätään kauttaaltaan ja päälle ripotellaan merisuolaa. Tuo suola aiheuttaa hauskoja kuvioita kankaaseen sen kuivuessa. Omat kokeiluni ovat aika haileita, mutta toiset saivat aikaiseksi aika upeita kankaita.
Ovat nämä Raita viikonloput ihania. Niiden jälkeen pää kuhisee ideoita ja innostuu vielä kotonakin puuhaileemaan ahkerammin.
Kun vaan pääsee alkuun tuossa kankaan painannassa tai kuvioinnissa, niin se homma kyllä vie mukanaan. Tulee niin hienoa jälkeä. Hienot verhot saat tuosta!
VastaaPoistaToi suolatekniikka on mielenkiintoista, kun kuvioista ei koskaan tiedä etukäteen.
VastaaPoistaKankaan painanta on tosi hauskaa puuhaa,