perjantai 6. joulukuuta 2013

Suklaamuffinit

Huomenna olisi edessä tämän joulun toiset myyjäiset, tyttösen lentopalloseuran järjestämät. Sinne oli vanhemmilla velvollisuus leipoa jotain ja hommiinkin muutamaksi tunniksi pyydettiin. Tein suklaamuffineita ohjeella, jonka tyttönen on tuonnut Nuokulta. Ohje on todettu hyväksi jo useampaan kertaan. Helpon ohjeen lopputuloksena on meheviä, suklaisia muffineita.


Suklaamuffinit (n. 12-15 kpl)

3 dl   vehnäjauhoja
2 tl   leivinjauhetta
2 tl   vaniliinisokeria
2 rkl   kaakaojauhetta
1/4 tl   suolaa
1 1/2 dl   sokeria
100 g   suklaata pienennettynä
2   munaa
1 dl   ruokaöljyä
1 dl   maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Pilko suklaa pieneksi ja lisää muihin aineksiin.
Lisää munat, öljy ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi.

Paista muffinit 175 asteessa n. 13-15 min.


Muuten itsenäisyyspäivää ollaan vietetty pipareita koristellen ja lumihiutaleita leikellen. Paperiset lumihiutaleet saa ikkunaan tosi näppärästi tipoilla maitoa. Tämänkin opin vasta täksi jouluksi. Tavallisesti olen tuskaillut noiden teippipätkien kanssa sitten joulun jälkeen, kun hiutaleita olen irroitellut pois.

2 kommenttia: