sunnuntai 1. joulukuuta 2013

1. Adventti

Rauhallista 1. adventtia. Päivän olen kuunnellut Jouluradiota ja fiilistellyt jouluista tunnelmaa. Ulkonakin on maa valkoisena ja sisällä tuoksuu piparit.


Eilen oli sitten pojun luokan myyjäiset. Oli aika hiljaista. Lapset kyllä olivat tyytyäisiä päivän saldoon. Mukavasti nuo minun väsäykseni menivät kaupaksi. Ei tarvinnut pöllöjä eikä sydämiä eikä lumihiutaleita takaisin kotiin raahata. Niille sytykeruusuille vielä perjantai-iltana väsäsin rasiat. Ja mukaan laitoin sopivan näköiset tulitikkuaskit.


Tuo rasia on taiteltu sanomalehden sivusta ja on niin sanottu painajan hattu, johon taitteluohje löytyy esimerkiksi täältä

2 kommenttia:

  1. Hienoa että myyjäiset sujui hyvin.
    Oikein mukavaa julukuuta siulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  2. Unohin kertoo jotta siulle on tunnustus blogissani, käyppä kurkkaamassa:)

    VastaaPoista