lauantai 29. syyskuuta 2012

Sairastelua

Huh, alkaa jo vähän aivosolut liikkua hiusten alla. Viikon olen potenut flunssaa, syksyn ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä. 
Silloin kun olen sängystä ylös jaksanut ponkaista, olen vähän neulonut, ja arvatkaas mitä. No, tumppuja.
Ensimmäiset ovat tämmöiset kisutumput samalla vanhalla tyylillä.



Toiset sitten sävelsin itse tarpeeseen. Tyttönen on tykästynyt kämmekkäisiin, kun niissä sormet on vapaana näpräämään kiviä, keppejä ym. mukavaa. Nyt alkaa olla kuitenkin sormenpäillä kylmä, niinpä sormet pitää saada välillä lämpimään. Kyllähän näihinkin ohjeita olisi löytynyt, mutta ajattelin, että jospa osaisin nyt itsekkin keksiä, miten tämmöiset saisi aikaan. Olenhan nyt syksyn mittaan aika monet tumput neulonut. Ja kivathan näistä tuli. Parasta tietty oli tyttösen kommentti "toimii".




Tämmöisen aarteen sain äidiltäni, kun hän oli komeroitaan kirpputoria varten siivoillut. Kun näin mitä hän oli myyntiin pistämässä, kysyin jospa minä saisin ne. Kolme isoa ja kaksi vähän pienempää Riihmäen lasin Ilves purkkia. En  minä tiedä mitä niillä teen, mutta onpahan nyt täyttämässä minun komeroitani.


2 kommenttia:

  1. Upeita purkkeja, oikeita aarteita, hyvä kun otititsellesi.
    Nuo "hupulliset" kämmekkäät on hauskat, voi välillä lämmitellä sormia.

    VastaaPoista
  2. Moi,

    ei noita lasipurkkeja "saa" viedä kirpputorille. Mullakin on niitä. Mummon vanhoja. :) S

    VastaaPoista