maanantai 30. huhtikuuta 2012

Kevät touhua


Tänä vuonna olen yrittänyt tehdä vähän kylvöksiä. Kesäksi kukkia. Ekan kerran yritän toimia ohjeiden mukaan. Aikaisemmin olen vain viskonut siemeniä pihalle toukokuun lopulla välillä hyvälla ja välillä vähemmän hyvällä menestyksellä. Nyt siis ostin esikasvatettavia kukkiensiemeniä. Tänään olikin koulinnan vuoro, nuo keskipäivänkukan ja idänunikon taimet ovat melko pikkaraisia. Epäilyttää kyllä vähän tuleeko noista mitään.


Lopelian ja karpaattienkellon taimet ovat jo sentään vähän isompia, mutta ei niistäkään ihan heti kukkaloistoa pihalle saa.


Keittiötä olen sisustellut uusilla "tiskirievuilla". Olin aika epäuskoinen noita itsetehtyjä riepuja kohtaan, mutta olihan niitäkin pakko kokeilla. Ja kivahan se on patalappujen vaihteluksi tehdä jotain muuta. Näihin riepuihin etsin vain kuvio virkkaus ohjeen: puolipylväitä vuorotellen etu- ja takareunasta.


Yllättävän hyvin nuo rievut toimivat, ja ne kun voi heittää pyykkäriin aina, kun tuntuu siltä. Lankana käytin jotain Lidlin puuvilla sekoitelankaa ja pelkkää puuvillaa toisissa. Varsinkin nuo sekoitelangasta tehdyt ovat mieleeni. Puhtaita säilyttelen tuossa mukissa tiskipöydällä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti