Viikolla tuli taas Taito-lehti ja uusi osa yhteiskirjontaan. Niinpä tässä minun edellinen mallini valmiina. Luulisi että pari kuukautta olisi tarpeeksi aikaa tehdä ja postata juttu, mutta eihän sitä ehdi.
Tässä mallissa opeteltiin varsipisto, timanttipisto ja ranskalainen solmupisto.
lauantai 26. toukokuuta 2018
sunnuntai 8. huhtikuuta 2018
Kevättä odotellessa
Tosiaan kun tuota kevättä on saanut odotella jo jonkinaikaa, niin piristämään värkkäsin uudet tossut. Tällä kertaa koukkuamalla. Ostin alennusmyynnistä kirjan Kaunista koukkuamalla ja sieltä löytyi tossujen ohje. Vähän piti taas muunnella ohjetta, kun lankani oli aivan eri paksuista kuin ohjeessa ja en nyt kovin tarkkaan jaksanut ohjettakaan lukea. Mutta lopputuloksena syntyi kuitenkin ihan kelpo tossut. Keväisen vihreät.
lauantai 24. maaliskuuta 2018
Ristipistoja
Nyt kun on taas kirjontaneulat etsitty, niille pitää olla käyttöäkin. Tällä kertaa pienimuotoista ristipistoilua. Englantilaisen ristipistolehden kylkiäisenä tuli tämmöinen pieni paketti, josta sai tehtyä kirjanmerkin. Hyvää verryttelyä vähän suurempaa projektia varten, josta myöhemmin lisää.
torstai 22. maaliskuuta 2018
Salainen puutarha
Eilen tuli postista Taito-lehden uusin numero. Olen niin tyytyväinen tähän joululahjaani. Lehdessä alkoi tänä vuonna yhteiskirjonta Salainen puutarha. Alusta asti tuntui, että tähän haluaisin osallistua, mutta alkuvuoden kiireissä melkein jäi osallistumatta. Viime viikonloppuna kuitenkin sain aikaiseksi etsiä kankaanpalan ja muliinilankani, ja nopsasti pistelin ensimmäisen osan.
Kangas on jotain tukevaa pellavakangasta, jonka olen joskus kirpparilta löytänyt. Langat ovat muliinilankoja, joita myös olen kirppiksiltä kerännyt. Tuo kuvan siirto kankaalle on kyllä vähän hankalaa. Yritin käyttää jotain siirtopaperia, mutta ei siitä kovin näkyvää jälkeä tullut. Täytynee seuraavaan osaan keksiä jokin pysyvämpi merkkaustapa.
Pistot ovat ketjupistoja, jotka tuossa lehdessä neuvotaan.
Eilisessä lehdessä tuli sitten seuraavan osan ohjeet, saas nähdä milloin ehdin ne pistellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















