tiistai 19. helmikuuta 2013

Jiji-the Cat

Tyttösen syntymäpäivät lähenee. Luvattiin tytölle uusi kännykkä lahjaksi, on käyttänyt tähän asti minun ikivanhaa Samsungiani. Jotain pientä ajattelin kuitenkin lahjaksi tehdä. Tämmöisen Jiji- the cat amigurumin virkkasin. Ohjetta katselin täältä


Jiji on kissa hahmo Hayao Miyazaki:n elokuvasta Kikin lähettipalvelu. Ollaan tyttösen kanssa Miyazakin leffojen faneja. Paras on ehdottomasti Totoro. 

.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Lappusia

Olen selaillut Patalappuja-kirjaa virkkuukoukku kädessä. Muutamaa mallia ehdin jo kokeilla.


Ekaksi piti saada vähän keväistä aurinkoa keittiöön, kun tuo oikea aurinko ei ole aikoihin suostunut näyttäytymään. Keittiöprinsessa on mallin nimi, eikä se ollutkaan niin vaikea kuin aluksi luulin.


Sitten vähän romantiikkaa peliin, Ruusupolku nimeltään. Aika karkki.


Pikkuruisesta Iloinen leipuri lapusta ei tainnutkaan tulla patalappua vaan koriste peittoon tai tyynyyn tai johonkin. Söpö.





perjantai 15. helmikuuta 2013

Perjantai

Ostin muutama viikko sitten Lidl:stä tämmöisen kirjain leimasinlaitteen. Muistan, että joskus pienenä oli semmoisia pieniä kirjainleimoja, joista sai rakenneltua sanoja  levyille ja leimailla sitten. Tämä vehje on vähän kehitelty laite siitä samasta. Mutta on ne kirjaimet vaan tosi pieniä.



Tätä vehjettä sitten kokeilin näiihin lasten koulukuvista tekemiini "tauluihin". Noita lasten koulukuvia jää aina kaappeihin pyörimään. Nyt kolmena vuonna on valokuvapaketissa tullut mustavalkoiset kuvat, joista nämä nyt rakentelin. Kivasti näissä näkee kuinka lapset muuttuu.



Perjantain kunniaksi leivoin muffinsseja. Piti tehdä mokkapalamuffinseja, mutten jaksanut kahvia keittää niin tuli vaan kaakaomuffinsseja. Hyviä näinkin.



torstai 14. helmikuuta 2013

Lamppu

Tuota keittiön lamppua olen useaan otteeseen katsellut, että pitäisi ostaa joku kiva uusi valaisin tuohon pöydän päälle. Eipä sitä kuitenkaan ole tullut lamppukauppaan mentyä. Otinkin virkkuukoukun esiin ja aloin virkkailemaan palasia ja pitsiä. Kokeilemalla sain aikaiseksi jonkinlaisen lampunvarjostimen tai mikä päällinen tämä nyt olisi. En jaksanut alkaa lamppua irroittelemaan mitenkään, niin laitoin tuohon huppuun napit, joilla sen sai lampun päälle. Ei siitä nyt ihan sellaista tullut kuin ajattelin, mutta saahan se tuossa roikkua ainakin toistaiseksi.





Kuvista huomasinkin, että tuolla ikkunan päällähän roikkuu vielä yksi tonttupariskunta joulusta jääneenä.

Nyt Onnellista ystävänpäivää kaikille ystäville vielä toivottelen.