torstai 21. marraskuuta 2013

Joulukalenteri

Aamupäivän tuotoksena syntyi lapsille joulukalenteri. Olin jo ajatellut luopua tuosta perinteestä, mutta lapset näyttivät vähän nyrpeää naamaa, kun heille niin sanoin. "Äiti,tee edes joku suklaakalenteri." Meillähän on ollut jo monta vuotta isot joulusukat, joihin tonttu on tuonnut jotain pientä (välillä vähän isompaakin) kivaa. Nyt ajattelin, että nuo sukat ovat vähän turhan isot suklaa kalenteriksi.
Näin jossain vessapaperirullista tehdyn kuusen, ja sitä aloinkin sitten miettimään. Mutta homma tuntui vähän liian hankalalta ja niitä olisi pitänyt sitten väsätä kaksi kappaletta. Joten syntyikin yksinkertaisempi idea, johon tarvittiin pahvilaatikko, vessapaperirullia (onneksi olin säästellyt niitä paperimassan teko mielessäni), kangasta, joulupapereita ja kuminauhoja.




Kiva tuli. Ehkäpä ensi vuonna ei tarvitse uutta taas tehdä.

Toivottavasti tämä jouluinen näpertely nyt saisi jouluinspiraationi syttymään. Joulukortit ja joululahjat vielä tekemättä. Eihän tässä vielä kiire ole, eihän. :)

1 kommentti:

  1. Hauska kalenteri.
    Mikä kiire tässä, vielä kerkii ne lahjat tehdä, ja jos ei kerkiä ni sitten viikko ennen joulua juostaan kauppaan etsimään sitä jotakin, puolisolle, mummolle, kummille jne.:))

    VastaaPoista